keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Voi virkamiehet!

Juuri kun edellisessä postauksessa pohdiskelin, että kuinkahan nopeita ne ruotsalaiset naapurimme ovat tuossa mun viisumin käsittelyssä, niin voin kertoa, että ne on nopeampia, kuin lupasivat! Sain nimittäin eilen (kuusi päivää sen jälkeen kun hakemukseni saapui Ruotsiin) sähköpostin, että työlupa on myönnetty :) Eli hatunnosto naapurimaan virkailijoille tässä asiassa!

Sain tosiaan mailin, jossa kehotettiin printtaamaan se ja viemään immigration officerille, eli onkos ne nyt sitten maahamuuttoviranomaisia suomeksi. Ajattelin, että oispa helppoa, jos voisin vaan mennä täällä Ottawassa lentokentälle ja hoitaa asian siellä. Soitin kuitenkin maahanmuuttovirastoon ja kysyin, josko näin voi tehdä ja vastauksena oli yksinkertainen ei. No höh, ajattelin. Virkailija neuvoi menemään USAn rajalle ja ne voisi siellä sitten niitata paperilappusen mun passiin. Varmistin sentään, että tarviiko maasta lähteä ja virkailija vakuutteli, että ei sentään tarvi maasta poistua, mutta rajalle pitää mennä.

No, tänään otettiin vuokra-auto alle ja suunnattiin kohti Yhdysvaltoja. Onneksi se rajapaikka ei ollut kaukana, alle tunnin matka ja noin 75 kilometriä. Kyseessä oli ihan pieni Prescotin raja-asema, joka oli joen varrella ja piiitkän sillan toisella puolella oli sitten New Yorkin osavaltio. Menimme rajalle ja mitä sanoo KELA-virkailijaakin tylympi maahanmuuttoviranomainen? No se vilkaisee papereita ja sanoo, että hän ei rupea tekeen yhtään mitään, ellen ole tulossa maahan rajan toiselta puolen. No just! Siinä sitten Adamin kanssa pohdittiin, että Adamin pitänee odotella tällä puolen rajaa, kun sillä ei ollut passi mukana. Ja tämä herrasmies tokaisee vaan, että 'tämä ei ole mikään odotusalue, teidän pitää mennä tämän alueen ulkopuolelle'. Ja oikeasti valehtelematta, Ottawan ja tuon raja-aseman välillä ei ollut yhtään mitään muuta kuin 75 kilometriä valtatietä ja metsää.

Toisella puolen siltaa on Kanada ja toisella puolen Yhdysvallat. Kenenkäs tuo joki sitten on..?
No eihän siinä sitten muu auttanut, kuin ajaa pois tuolta raja-asemalta ja jättää Adam odotteleen parinkymmenen asteen pakkaseen suljetun turistitoimiston eteen, sillä aikaa kun mä ajelin tuon kuvan sillan yli Yhdysvaltojen puolelle. Tuli tuossa sillalla ajellessa mieleen, että saikohan sitä vuokra-autoa edes viedä maasta pois..Nooh..Mitä ne ei tiedä, ei voi vahingoittaa ;) Jenkkiviranomaiset oli huomattavasti mukavampia, kuin Kanadalaiset virkaveljensä, niiden toimistossa oli oikein rento ilmapiiri ja siellä sai jopa odotella sisällä ja kysyivät oikein, josko halusin käydä vessassa tai jotain. Kas kun eivät alkaneet tarjoilla pullakahveja, oli nimittäin niin iso ero virkamiehissä sillan toisella puolen. No viihdyin Jenkkien puolelle kokonaiset 15 minuuttia ja palasin takas Kanadan puolelle. Marssin takaisin sen tympeän virkailijan luo ja sanoin että no nyt kävin sillan toisella puolen, saanko nyt sen työluvan!

Ja tulihan se sieltä tovin odottelun jälkeen -Ja sitten kaahailinkin pelastamaan Adamin pakkasesta!
Ja nyt kun mollasin noita Kanadan puolen virkailijoita, niin pitää kyllä mainita positiivinenkin kokemus ja vielä samalta päivältä. Eli kun sain tuon työluvan, niin pystyin hakemaan social insurance numberia eli jonkinsortin sosiaaliturvatunnusta, jota tarvitaan veroihin ja työntekoon yleensäkin. Tämä toimisto oli täällä Ottawassa ja mua avusti oikein herttainen vanhempi nainen, joka katsoi mun passin ja työluvan ja sanoi sitten "Olenkohan minä nyt ensimmäinen joka sanoo tämän.." (tässä vaiheessa mietin, et voi ei, mitä nyt!) "mutta hyvää huomista syntymäpäivää" :D Siis vähän oli mukava virkailija, kerrankin :D Ja muutenkin se oli tosi ystävällinen ja avulias, lisäksi toinen saman toimiston avustaja kyseli että mistäs päin minä oon kotoisin, kun ei kuulu minkäänlaista aksenttia. Oli siis mukava paikka, pitänee käydä useamminkin ;)

Mutta nyt siis on työlupa ja social insurance number hyppysissä, joten nyt ei puutu kuin työpaikka :) Ja etsintä jatkuu....

8 kommenttia:

  1. Voi hitsi miten jännitin otsikon luettuani että mitäköhän nyt on käynyt, mutta ihanaa mitä uutisia!! Onnea ihan valtavasti!!! Onko tuo viisumi muuten voimassa heti, vai saako siihen päivämäärään jotenkin vaikuttaa?

    VastaaPoista
  2. Voi elä huoli, ei mitään vakavaa :) Virkamiehiä vain jos jonkinlaisia :D Sain muuten pienen infopaketin tuon työluvan mukana, siinä sanottiin että jos meinaa sairaanhoitoon tai lapsiin liittyvää työtä tehdä, niin tarvii lääkärintarkastuksen? Tosin varmaan tiesit tämän jo :)

    Olipa hyvä kysymys tuo milloin se on voimassa..Alkuun ajattelin, että se on voimassa siitä hetkestä lähtien kun tulet maahan, näin oli esim Australiassa. Ja mun kirjeessä sanotaan näin: "You may travel to Canada to have your work permit issued up to one year after the date of this letter."
    Mutta tuo ei nyt varsinaisesti sano sitten että onko se viisumi voimassa vuoden verran sen myöntämisestä vai siitä hetkestä kun se on 'issued' eli laitettu sun passiin. Luulisin, että se on tuo jälkimmäinen, eli se on vuoden voimassa siitä hetkestä kun saavut Kanadaan.

    Milloin luulet, että olet tulossa tänne?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonni hyvä kuulla! Ja juu, lääkärintarkastusjutun tiesinkin suurpiirtein kyllä että sellainen täytyy olla, mutta kuinka laaja, sitä en tiedä..

      Tarkoitus olisi tulla Kanadaan pysyvämmin sitten syksyllä, sillä täällä on kyllä vielä hoidettavia asioita ennen sitä, ja tietysti tärkein ja työläin eli hoitajarekisteröinti jonka pääsen tekemään Vancouveriin vasta kesäkuussa. Jäinkin miettimään niinkin tyhmää asiaa kuin se, että jos minulle on nyt keväällä myönnetty viisumi ja matkustan Kanadaan kesäkuussa, joudunko ottamaan viisumin voimaan jo silloin kun kerran maahan tulen, joskin vain viikoksi.. voi näitä kiemuroita, toisinaan tuntee itsensä vähän tyhmäksi..

      Poista
  3. Tuo lääkärintarkastus on aika perusteellinen, se on varmaan standardi sama kuin mullekin oli. Mä hankin sen siis tuota pysyvää oleskelulupaa varten, ja siihen otetaan röntgenkuvat, verikokeet, pissanäytteet ja kaikkea muuta kivaa :D Ja sen tutkivan lääkärin pitää olla ns designated medical practioner, joita löytyy Suomesta muistaakseni peräti yksi kappale! Klikkaile tuosta osoittesta lisätietoa: http://www.cic.gc.ca/english/information/medical/index.asp Mä hankin sen täällä Ottawassa ja se maksoi noin $200, Suomessa olen kuullut sen olevan hitusen kalliimpi.

    Aika hyvä kysymys tuo viisumin lykkääminen, en tiedä onnistuukohan moinen. Toki sellaista voi ehdottaa maahantulovirkailijalle, mutta se taitaa olla ihan niistä kiinni. Mutta eihän tuossa onneksi iso ero ole, vaikka se muutaman kuukauden olisikin 'hyödyttömänä' passissa kiinni. Varmasti kuitenkin löydät töitä ennen seuraavan vuoden kesäkuuta ja saat työnantajan sponssaan tai jotain :)

    VastaaPoista
  4. Onneks olkoon työluvasta! Hassua, että kerrankin oli noin päin rajalla.. kuinka typerää palvelua! Aina kun olen ylittänyt Jenkit-Kanada rajan bussilla/autolla (yhteensä 4 kertaa) olen saanut PALJON, PALJON parempaa palvelua kanadalaisilta.

    VastaaPoista
  5. Kiitos! Hyvä kuulla, että sulla sentään on hyviä kokemuksia! Jospa sitä ensi kerralla olis parempi onni matkassa...:) Vaikka loppu hyvin kaikki hyvin tässäkin tapauksessa :)

    VastaaPoista
  6. Voi etta mika idiootti siella rajalla! Minakin kavin Cornwallissa rajalla kun sain permanent residencyn, eika ne mua rajan taka lahettany! Hopohommaa. No kuitenkin, onnea tyoluvasta ja synttarionnittelut myos! Minka alan toita alat hakemaan?
    Maria (Hull)

    VastaaPoista
  7. No älä muuta sano Maria! Ja kiitos onnitteluista! Mutta noita virkamiehiähän on joka lähtöön, näköjään. Toivottavasti ei tarvi uudellen loikata jenkkeihin sitten kun tuo permanent residency mulle suodaan..:)

    Haen ensisijaisesti matkailualan töitä, kun mulla on siltä alalta koulutus. Olen hakenut matkatoimistoihin, hotelleihin, lentokentälle jne jne Pelkään vaan, että mun kanadalaisen työkokemuksen puute haittaa..Tällaista kommenttia tuli ainakin yhdestä paikasta. Mutta työnhaku jatkuu, ja toistaiseksi nautin ihan liiasta vapaa-ajasta :P

    VastaaPoista